Kitkan Viisas on pieni koillismaalainen muikku, joka asustaa Kuusamon ja Posion kuntien ylänköalueen järvissä. Viisaushan ilmenee muikulla siinä, että ne ovat hoksanneet pysyä täällä Suomen puolella vaikka mahdollisuus loikata Venäjällekin olisi :) Tarina kertoo, että itse Urho Kekkonen olisi nimen muikulle keksinyt.
Euroopan komission asetuksella on nyt kyseisen muikun alkuperä suojattu ja siis nimeä Kitkan Viisas ei saa muiden alueiden muikuista käyttää.

Kitkan Viisas on muita muikkukantoja pienempikokoisempi. Vesistöjen ravinteiden vähäisyyden ja kasvukauden lyhyyden vuoksi se ei kasva 7 - 8 senttiä isommaksi. Aivan loistava ruokakala, joka on parhaimmillaan ihan vaan voissa paistettuna. Talviaikaan sitä ei tarvitse edes perata, vaan suoraan vaan pannulle.
 Kitkan viisasta käytetään myös perinteisesti suolamuikkuna. Ja voihan siitä tehdä myös drinkinkin:  4 cl vodkaa lasiin ja sinne 1 suolamuikku kellumaan... tätä "herkkua" tarjoillaan kuulemani mukaan ainakin paikallisessa hotellissa. Minä kannatan kuitenkin sitä paistamista :)


Keski-Suomalaisena tietenkin minun mielestä tämä meidän paikallinen Keiteleen muikku on ihan yhtä hyvää... ellei parempaakin. Mikä sen parempaa kuin rapeaksi paistettu tai savustettu muikku, nam! Oikein kesää odottelen, että pääsis savustamaan.
Ja ehdottomasti muikun pitää olla pientä! Sen kun voi syödä vaivattomasti kokonaisena. Ja onhan se niin paljon terveellisempääkin popsia ruodot ja kaikki.
Meidän järvissä muikkua riittää, joten ehdotankin, että ahvenen sijasta muikusta tehtäisiin meidän kansalliskalamme!
Hmmm...Pitäsiköhän tehdä asiasta oikein kansalaisaloite?